Meistä
Mittaviiva
Teemme rakennusalasta paremman alan toimia.
Arvomme: tietoa luottaen, yhdessä tuottaen, onnistunut asiakaskokemus
Missiomme: Tiedon tuottaja, yhteistyön ja muutoksen mahdollistaja.
Mittaviivalaiset
Anssi Koskenvesa
Olen Anssi – tutkimus- ja kehityshenkinen yrityksemme taloudesta ja hallinnosta vastaava rakentaja, kouluttaja ja esimies.
Johtaminen, projektinhallinta, tuotannonsuunnittelu ja -ohjaus, rakentamisen työturvallisuus, laatu, kustannukset ja ennen kaikkea niiden koulutus täyttävät työpäiväni.
Muun muassa Lean, Last Planner ja tahtituotanto ovat isossa roolissa tiiviissä yhteistyössämme alan yritysten ja järjestöjen kanssa.
Tarja Mäki
Tarja on työskennellyt Mittaviivassa kesästä 1995 alkaen. Tarjan työtehtäviin on kuulunut monenlaisia rakennusalan tutkimus-, kehitys- ja koulutustehtäviä. Aiheina ovat olleet niin työmenetelmät, työmenekit, aikataulutus, Last Planner -menettely, Villego-pelit, hankkeen kustannushallinta, laadunvarmistus, tehtäväsuunnittelu, työturvallisuus kuin ihmisen välinen yhteistyö ja vuorovaikutuskin, mm. Peili-johtamisanalyysien kautta. Viimeisinpänä Tarja on perehtynyt rakennusalan kiertotalouteen ja vähähiiliseen rakentamiseen.
Tarja on koulutukseltaan rakentamistalouden diplomi-insinööri (1997) ja kasvatustieteen maisteri (2008) ja väitteli kasvatustieteiden tohtoriksi (2021). Tarjalle rakennusalan toiminta näyttäytyy ensisijaisesti ihmisten välisenä yhteistyönä ja jatkuva oppimisena. Työn suola ovat nimenomaan alalla toimivat ihmiset: asiakkaat, yhteistyökumppanit ja kollegat!
Työajan ulkopuolinen aika kuluu perheen ja harrastusten parissa. Perheeseen kuuluvat aviopuoliso ja neljä jo täysi-ikäistä lasta. Tarjan harrastuksiin on vuosien aikana liittynyt paljon mm. erilaista vapaaehtoistyötä ja yhdessä tekemistä mm. lasten koulun ja harrastusten parissa. Kesäisin palstaviljely, sienestys ja luonto vetävät puoleensa. Luettavien kirjojen pino on aina korkea.
Matti Lahtinen
Matti on jo kolmannen vuosikymmenen mittaviivalainen. Matti vastaa tietotuotteiden teknisestä suunnittelusta ja määrittelystä, Ratu Kustannuslaskenta -tuoteprojekteista, Last Planner Onlinesta, ohjelmistorajapinnoista sekä Mittaviivan tietohallinnosta ja verkkokaupasta. Matti on opiskellut maanmittausta Teknillisessä korkeakoulussa sekä tuotantotaloutta Metropoliassa.
Matti pitää laskentatyökalujen kehittämisessä reaalimaailman ominaisuuksien mallintamisesta funktioiden ja algoritmien avulla tehokkaiksi ja tarkoiksi sovellusratkaisuksi. Matti on toteuttanut monia pienempiä laskentatuotteita, kuten mm. Kivitalolaskimen ja uudis- ja korjausrakentamisen ajoitusmallilaskurit. Matti on myös mukana mm. Ihku-laskentapalvelun sisällönhallintaympäristön kehityksessä ja Ratu-verkkopalvelun suunnittelussa.
Matin vapaa-aika kuluu ampumaradalla, moottoripyörän satulassa, kuntosalilla, avantosaunassa sekä kirjojen ja kauhuelokuvien parissa.
Aki Peltola
Aki on työskennellyt Mittaviivalla vuodesta 2017. Aki työskentelee pääasiassa rakennushankkeiden kustannus- ja aikatauluhallintaan liittyvien tehtävien parissa. Aki on ollut kehittämässä talo- ja infrapuolen kustannuslaskentaohjelmistoja (Ratu-kustannuslaskenta ja Ihku-laskentapalvelu) urakoitsijoiden, tilaajien, rakennuttajien ja suunnittelijoiden erilaisiin kustannuslaskennan tarpeisiin.
Aki kehitti diplomityössään (2015) Uudisrakentamisen ajoitusmallin rakennushankkeiden alustavan rakennusajan arviointiin ja vastasi myös Korjausrakentamisen ajoitusmallin kehitystyöstä. Aki laatii myös aikataulu- ja kustannushallintaan liittyviä asiantuntija-arvioita ja -lausuntoja sekä kouluttaa rakennushankkeiden aikataulu- ja kustannushallintaa.
Akin vapaa-aika kuluu perheen ja harrastusten kuten golfin, hiihdon ja kuntosalin parissa.
Rita Lindberg
Olen Rita Lindberg, aiemmin Toikkanakin tunnettu. Mittaviivaan päädyin koulun projektityön myötä keväällä 2001. Työ poiki kesätyön täällä Mittaviivan energisessä porukassa. Kesä kului työmailla juosten ja metallirakennetöiden työmenekkitutkimusta tehden.
Myöhemmin teräs vaihtui puuhun uuden tutkimuksen merkeissä. Tutuksi ovat tulleet myös monet muut Mittaviivan projektit mm. tutkimuksen ja koulutuksen saralla.
Christian Kivimäki
Christian on ollut mittaviivalainen vuodesta 2007. Christianin parasta osaamista ovat työntutkimukselliset menetelmät ja tiedonkäsittely eri käyttötarkoituksissa. Christianilla on myös paljon työntutkimuksessa kertynyttä tietoa suomalaisen rakentamisen menetelmistä sekä työturvallisuudesta, joista Christian myös kouluttaa.
Christian pitää erityisesti taulukkolaskentasovelluksilla työskentelemisestä ja on kiinnostunut tekoälyn kielimalleista, tietokantakäyttöliittymien mahdollisuuksista sekä datan visualisoinnista.
Vapaa-ajalla Christianin löytää ampumaradoilta toiminnallisten ammuntalajien harjoituksista tai kilpailuista, fatbiken selästä tai sotahistoriallisten teemojen parista. Syksyisin Christian osallistuu hirvenmetsästykseen. Kestoharrastus on retkeily eri muodoissaan, kuninkuuslajina pitkät lapinvaellukset.
Satu Sahlstedt
Satu saapui Mittaviivaan vuonna 2007 kesätöiden merkeissä. Satu on tehnyt käytännön tutkimustyötä tutkimus- ja kehityshankkeissa, kuten haastatteluita ja työmenetelmien tarkkailua. Työnkuvaan on kuulunut vuosien varrella niin Ratun parissa työskentelyä, kirjaprojektien läpivientiä, taittojen tekemistä, nettisivujen kokoamista, Peili-koulutuksia kuin tapahtumien järjestämistä.
Mielenkiintoisimpia työtehtäviä ovat olleet projektit, joissa yrityksissä meneillään olevaan kehitystyöhön on päässyt tutustumaan ihmisten kautta. Kirjataittojen tekeminen on myös ollut innostava tapa päästä tutustumaan eri aihealueisiin.
Satun vapaa-aika kuluu vauhdikkaasti perheen parissa. Lisäksi Satun voi löytää tanssimasta, askartelemasta tai uppoutuneena kahden keskiseen keskusteluun.
Pia Heinolainen
Pia on mittaviivalainen vuosimallia 2017. Pian työtehtävät liittyvät pääosin Ratuun ja Ratu-tutkimukseen. Pia on aloittanut Ratu-ohjekorttien päivitystyöstä keräämällä dataa työmailta työhön kuluvasta ajasta, työmenetelmien muutoksista ja työn tekemiseen vaikuttavista tekijöistä. Pia myös tuottaa sisältöä ja ylläpitää RatuPakin sisältöä sekä digitalisoi Ratu-kortteja sekä osallistuu Mittaviivan muihin projekteihin kuten ROK ja KOR sekä Aikataulukirjan kirjaprojekteihin.
Pia hyödyntää työssään aiempaa maisteritutkintoa, rakentamiskokemusta ja rakennusalan perusopintoja.
Kotona Pialla pyörii viisihenkisen perheen arki. Perheen uusin tulokas, kaksi vuotta täyttävä kiinanharjakoira Manna, pitää myös kiireisenä. Mikäli vapaa-aikaa jää Pia lukee tietokirjallisuutta ja kaunokirjallisuuden klassikoita, tekee käsitöitä ja kevyitä puutarhatöitä.
Henri Pöyhönen
Henri saapui Mittaviivaan tekemään opinnäytetyötä 2020. Henri valmistui insinööriksi Metropoliasta. Henri keskittyy Ihku-laskentapalveluun osana kustannuslaskentatiimiä. Lisäksi hän osallistuu muihin projekteihin kuten RATU-kustannuslaskentaan ja ROK- ja KOR-kirjojen tekemiseen.
Henrin vapaa-aika kuluu talvisin kotona pelaten tai television ääressä, kesäisin mökillä kaikenlaisen puuhastelun parissa. Ruoanlaitto on Henrille myös mieluista puuhaa ja hän mieltääkin itsensä amatöörikokiksi.
Mittaviivan tarina
Elettiin syksyä 1991, kun VTT:n tutkijanuorukaiset Paavo, Hannu ja Anssi pohtivat, että nuorille perheille lisäansioita tuottavat suunnittelu-, valvonta ja tiedotustehtävät kaipaisivat hallitumpaa toimintamuotoa. Yhdessä päätettiin perustaa yritys kanavoimaan sitä kaikkea pientä, mitä tutkijatyön rinnalla sivutoimiluvalla tehtiin. Yrityksestä ei tullut Viivasuoraa, koska nimi oli jo käytössä, mutta kevättalvella 1992 Mittaviiva Oy oli perustettu ja virallisissa rekistereissä. Siitä alkoi monipolvinen taival, joka jatkuu edelleen yli neljännesvuosisata myöhemmin samalla palolla ja kaikella karttuneella kokemuksella.
Kotitoimistosta Jääkärinkadulle Arkkitehtitoimisto LPV:n alivuokralaiseksi ja sieltä Mankkaalle, mistä tulipalon jälkeen Otaniemen teknologiakylän rauhaan. Kylässä oli hyvä kehittää yritystä, johon Hannu ja Anssi olivat siirtyneet jo päätoimisiksi yrittäjiksi. Paavo luopui omistuksestaan alkuvaiheessa ja loi uransa vakuutusmaailmassa. Jo Mankkaalla 90-luvun puolivälissä Mittaviivassaa työskentelyn aloitti Tarja, joka jatkaa edelleen. Yhteisen matkan pituutta selittää ehkä Tarjan perhepiiristä kummunnut legenedaarinen lause: ”Mittaviiva ei ole työpaikka, Mittaviiva on elämäntapa”. Suunnittelutehtävät, tietomallit, projektinjohto, tutkimus- ja kehitystyö etenkin Ratun parissa olivat mittaviivalaisten keskeisintä työsarkaa. Virheistä opittiin ja toimintaa kehitettiin.
Vuosituhannen vaihteessa Mittaviiva muutti Leppävaaraan Quartettoon kasvaessaan ja keskittyessään tutkimus- ja kehitystyön ohella projektinjohto- ja valvontatöihin. Näihin hommiin ajautui myös Tuomas, joka tuli tekemään diplomityötään Mittaviivalle aivan kuten Tarja aikanaan. Rita tuli tekemään projektityötä ja onneksi jäi tälle tielle. Myös jo Otaniemessä kesätöihin tullut Matti aloitti työskentelyn opiskelujen myötä osapäiväisenä.
Vauhti kiihtyi, henkilömäärä kasvoi ja vähitellen myös väkeä alkoi vaihtumaan. Muun muassa Jarkko lähti Skanskaan, Sampsa Tekesiin, Auli Posivalle ja Petsku Haahtelaan. Kouluttamisesta tuli keskeinen osa Mittaviivan toimintaa. Ratu ja tuotannon parissa tehtävä kehitystyö olivat vankka perusta, jolle rakentaa erilaisia koulutuskokonaisuuksia. Jo 90-luvun lopussa Tarja ja Anssi olivat luoneet tehtäväsuunnittelun kouluttamiseen mallin, jota sittemmin on käytetty kymmenissä tuotannonjohdon ammattitutkinnoissa ja yrityskohtaisissa koulutuksissa.
Porukan vaihtuessa 2007 Mittaviivaan tulivat töihin niin Satu kuin Christiankin ja yritys muutti Kehä I sisäpuolelle Stella Business Parkiin, jossa edelleen viihdymme. Kotipesämme Nova-talon vitoskerroksessa on kotoisa ja rauhallinen paikka tutkia, kehittää ja ideoida uutta.
Kesäkuun alussa 2009 menetimme Hannun, lämpimän myötäelävän ystävän ja ideanikkarin. Alkoi toisenlainen aika. Toipuminen suuresta menetyksestä on ottanut aikansa, toimintamme on ollut moninaista ja kaikki mittaviivalaiset ovat saaneet venyä, mistä iso kiitos.
Nuorisoa on ollut vuosien saatossa lyhyempiä ja pidempiä jaksoja tutustumassa tutkimus- ja kehitystehtäviin. Kesä- ja kausitöiden tekijät ovat olleet meille arvokas resurssi. Kiitos heille kaikille.
Vuoden 2017 aikana joukkoomme liittyivät Aki ja Pia – nuorta ja kokeneempaa voimaa. Matka siis jatkuu hyvällä porukalla hyvässä hengessä – oletettavasti mitä erilaisempiin uusiin haasteisiin.
Yhteystiedot
Mittaviivan toimisto sijaitsee Stella Business Parkin Nova-talossa ( 4. kerros) Espoon Leppävaarassa.
osoite: Lars Sonckin kaari 10, 02600 Espoo
puhelin: 09 2516 8800
sähköposti: kauppa@mittaviiva.fi
Y-tunnus: 0903736-0
laskutusosoite (OVT) 003709037360
operaattori Maventa (003721291126)