Kuvaus
Rakennusmestari, rakennusneuvos Ari Angervuori (s. 1939) on tehnyt pitkän uran suurten rakennushankkeiden vastaavana työnjohtajana pääkaupunkiseudulla. Hänen johtamiaan hankkeita ovat mm. Hanasaaren B2-voimalaitos, Roihuvuoren vesitorni ja Salmisaaren voimalaitos. Rakennusmestarien keskusliiton pääsihteeriksi (myöh. toimitusjohtajaksi) hän siirtyi vuonna 1986. Liitossa työskentelyn aikana alaa ravistelivat mm. 1990-luvun lama, mestareiden laaja työttömyys sekä rakennusmestarikoulutuksen alasajo.
Tässä muistelmateoksessa Ari Angervuori kertoo muistojaan elämän varrelta. Kirja alkaa suvun historialla sekä lapsuuden ja nuoruuden seikkailuilla. Muistoja sävyttävät niin sodan kauhut kuin lapsuuden leikit Töölössä. Nuoruus kuluu koulussa ja työmailla, välillä matkustellessa ympäri Eurooppaa. Aikuisuuteen liittyy perheonnea, mutta myös traagisia menetyksiä. Eläkepäivillä Ari tarttuu taas rakennustöihin ja kunnostaa itselleen ja vaimolleen rakasta Järppilän kartanomiljöötä.
Ari Angervuoren muistelmissa korostuvat ystävät, yhteistyö ja jatkuva oppiminen. Jokainen työmaa opettaa mestarilleen uutta. Vaativistakin työmaista selvitään hyvällä yhteistyöllä muiden työnjohtajien ja työntekijöiden kanssa. Rakennusmestarien keskusliiton palveluksessa työn haasteet ja yhteistyön merkitys korostuvat entisestään. Muistojen keskiössä ovat ihmiset, joiden kanssa on saanut tehdä työtä.
Julkaisutiedot:
151 sivua
Julkaisija: Mittaviiva Oy
Kirjoittaja: Tarja Mäki
© Tarja Mäki
Taitto: Satu Sahlstedt, Mittaviiva Oy
Kuvien käsittely: Matti Lahtinen, Mittaviiva Oy
Etukannen kuva: Studio KuvaSiskot
Takakannen kuva: Ari Angervuoren kotialbumi
Kirjapaino: Premedia Helsinki Oy, Helsinki 2023
Tämä kirja on kirjoitettu Rakennusmestarien Säätiön tuella